Huvin ja urheilun vuoksi.

Asiakkaita

Olen kiertänyt opettamassa laajasti eri tyyppisiä harrastajia, kuntoilijoita ja urheilijoita (v. 2006-2014). Asiakkaina mm. Helsinki Energia, Valio, Yhdysvaltain-Suomen Suurlähetystö sekä yrityksiä ja harrastajia laidasta laitaan.

Opetan salillamme Turussa Voimakatu 6 (perustettu 2013).
Kahvakuulaseura LiftMeUp (perustin ja valmensin 2010-2013).
Koulutin WorldKettlebellClub -Fitness Trainer -ohjaajia 2011-2012.

Muutamia palautteita:

“Kannattaa osallistua Kukan kahvakuulakoulutukseen. Hän on niin inspiroiva!”

– Veeti Kallio 

***

Kokonaisuutena voin ainoastaan suositella Kukka Laakson kurssia kaikille kahvakuulasta kiinnostuneille, niin aloittelijoille kuin jo pidemmälle ehtineillekin. Kukan oma osaaminen näkyi kaikesta. Kukka osasi myös motivoida oppilaitaan yhdessä ja erikseen.

Ohjelma oli valmiiksi mietitty, tekniikat seurasivat toisiaan loogisessa järjestyksessä ja tauotus oli myös hyvin sovitettu aikatauluun. Kukka keskittyi perustekniikoiden opettamiseen, kuten oli alussa luvannutkin. Ihailtavaa oli seurata hänen sulavaa tekemistään, joka saattoi olla vain tuhansien ja taas tuhansien toistojen hiomaa.

Kurssin tekniikat: etuheilautus, rinnalleveto, vauhtipunnerrus, työntö ja tempaus opetettiin kaikki rauhallisesti, kuitenkin sujuvasti eteenpäin mennen. Pienet “testiosuudet” eli 4-10 minuutin pituiset tauottomat tekniikan vahvistamiset olivat myös erinomaisesti sovitettu ohjelmaan ja kurssilaisten koko ajan paranevaan tekemiseen.”

– Léo Gullsten, Vuoden poliisi 2008

****

“Kukalla on hyvä, erittäin ihmisläheinen ja miellyttävä tapa kohdata ohjattava.

 Erityiskiitos treeneistä, olin erittäin ilahtunut opetuksesta ja opetuksen sisällöstä! Minusta on AINA mukavaa nähdä, kun motivoituneita ihmisiä rääkätään edes vähän ja sääliä jaetaan rajoitetusti.

Koulutuksessa on hyvä rakenne ja lähtötason arviointi osui nappiin. Vaikka joku olisikin heilutellut kuulaa aiemminkin, niin tuskinpa koskaan on syytä unohtaa perusteita.

Vähän jännitin että mitä tästä tulee, kun aika moni ilmoitti, ettei ole koskenutkaan kuulaan. Jännitys tosin osoittautui turhaksi, sillä kokonaisuudessaan koulutus oli kiitettävän arvoinen suoritus.”

 – Pauli Turunen (kadetti), Maanpuolustuskorkeakoulu.

****

“Halusimme tutustua uuteen lajiin ja päätimme, että oppi olisi hyvä saada henkilöltä, joka on todellakin perehtynyt lajiin. Näin löysimme Kukan. Kokemus puolitoista vuotta taaksepäin oli niin positiivinen, että päätimme uusia sen ja järjestimmekin uuden kahvakuulakokeilun työpaikallamme. Osallistujien joukossa oli sekä uusia, että edelliskerralla mukana olleita ja taas palaute oli todella hyvä. 

Moni itse asiassa aloitti aktiivisen kahvakuulailun kokeilun innoittamana. Ihmiset myös kommentoivat, että perusliikkeitä on ollut helppo myös yhdistää omaan saliohjelmaan ja parin kerran tehokurssi antoi hyvän käsityksen siitä, mitä laji oikeasti on.”

– Pia Julin, Boehringer Ingelheim Finland Ky

****

”Kukan opetus oli todella hyvää ja ammattitaitoista. Vaikka olen treenannut kahvakuulalla pitkään, sain silti paljon hyviä vinkkejä tekniikkaan liittyen. Suosittelen lämpimästi!”

 – Velu Keränen, Helsingin poliisilaitos

****

“Kukan ammattimainen ja persoonallinen tyyli opettaa tekniikoita oli todella inspiroivaa. Niinkuin Turo sanoi, kun treeniä oli 3 minuuttia takana, hän oli oppinut kahvakuulailusta enemmän muutamassa minuutissa kuin koskaan aikaisemmin yhteensä.”

– Eric Andersson, Varusteleka 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS