Huvin ja urheilun vuoksi.

Posts from the ‘Haluan olla minä’ category

14# Viherpirtelöiden ABC

Viherpirtelöt on ihania – tai kamalia. Riippuu tietysti ihan siitä, mitä niihin laittaa (kuten kai mikä tahansa ruoka tai juoma). Sopivat ainakin aprillipäivään, jos ei muuten. Tytärtäni siteeraten,…

13# Porkkana-inkiväärimehu

Tein maanantaimehun itselleni, eli laitoin noin 1 dl Biotta-porkkanamehua ja raastettua, tuoretta inkivääriä mukiin. Sauvasekoittimella pikaisesti sekoitus, vettä päälle ja valmis. Raikasta on, terveellistä ja hyvää!…

12# suosikkivihanneksia

Aika silloin tällöin joku luulee, että ”se syö pelkkää lihaa”, tai ”yksipuolista ja aina samaa”. Näkemys taustalla lienee se, että ilman krutonkeja tai nakkikastiketta ateriat olisivat aina samanlaisia ja…

9# Kevätsiivous-ryhmän toiminta

Maanantaina alkoi Johannan luotsaama Kevätsiivous-ryhmävalmennus, joka toimii Facebookissa. Kampanja toimii erikseen myös täällä blogissa numeroiduin ohjein, mutta blogin ohjeet eivät ole niin yksityiskohtaisia. Ryhmään pääsee mukaan tämän viikon loppuun…

8# ruokavalion kulmakivet

Tässä nykyisen syömistyylini perusta. Tätä ei kysytty, mutta kerron silti. En ole koskaan pitänyt ruokavalion kanssa tiukkaa linjaa, ainakaan pitkiä aikoja. Olen rento syömisten suhteen ja…

Kevätsiivous-ryhmä, muistutus!

Mahtavaa, Kevätsiivous-ryhmä starttaa huomenna. :) Johanna on jo jakanut materiaalia osallistujille viikonlopun kauppareissuja silmälläpitäen, mutta virallisesti aloitamme huomenna. Mukana on jo todella hyvä porukka, mutta vielä…

6# Kevätsiivous-ryhmä alkaa!

**** Aurinkoista perjantaita, ystävät! Kevätsiivous-ryhmä alkaa valmistua ja kiva porukka on koossa. Enää viikonloppu välissä, ja ensi maanantaina alkaa kehon puhdistus- ja kevennystalkoot. Mukaan pääsee edelleen!…

4# suosikkiruokia

Sain juuri palautetta siitä, että blogini on innostanut reseptien kokeiluun. Olin kovin ilahtunut – omasta mielestäni ruokavalioni on yleensä aika askeettinen, vaikka ei se toisaalta taida…

YLE TV2, Hehkussa vieraana.

Heissan, viime syksyn Hehku-ohjelman haastattelu tulee uusintana telkkarista tänään perjantaina 7.3. klo 12:05 (tuli myös eilen). Haastattelu löytyy myös täältä Areenasta, alkaen kohdasta 20:15. Tässä Kohubloggaaja Hehkussa…

Pipo kireällä?

Kuva on vintage, v. 2012, mutta kuvastaa fiilistä hyvin. **** Tänään on hyvä päivä, paras kaikista, ikinä. <3 En ole menossa naimisiin – vaan hammaslääkäriin. Tässä…

2# Lisää marjoja!

Marjat ja marjajauheet on hyvin yksinkertainen, (ehkä myös kiistaton) tapa lisätä terveellisiä elementtejä ruokavalioon. Mustikoita, mustaherukoita, puolukoita .. vadelmat ja mansikat vielä makeasta osastosta. Kaikki marjat,…

Kevätsiivous, perusasioita.

**** Kevätsiivouksen perusohjeita voi löytää myös Marttaliiton sivuilta. Ehdottomasti suosittelen siistiä (eli puhdasta) ruokavaliota ympäri vuoden, niin mitään kesäkilohumppaa ei tarvitse tehdä. Martat: ”Suunnittele milloin ja mitä…

Kevätsiivous!

Aloitan ensi viikolla täällä uuden kampanjan, joka kulkee nimellä Kevätsiivous. Mainoksessa lukee 1.3, joka on lauantai, jolloin aloitetaan fiilistely maanantaita varten, jolloin varsinaiset hommat alkaa. Vedän…