Huvin ja urheilun vuoksi.

Kirjan kuvaukset, tunnelmia!

Terveisiä kirjan kuvauksista! Kuvasimme kolme päivää.

Toimistotyöläisen kuntokirjaa tässä siis tehdään, Kauppakamarille, ja fiilis vahvasti sen mukainen. Tulossa kenties jotain, mitä ei ole ennen tehty. Veikkaisin, toivon, yritän. Enkä keksi kyllä yhtään syytä tehdä jotain, mitä on tehty jo ennenkin?

Kuvauspäivät oli tiukkoja mutta hauskoja, meillä oli ihan paras tiimi tätä tekemässä. Suurkiitos kaikille mukanaolleille jo tässä vaiheessa. On kiitollista saada tehdä osaavien ihmisten kanssa.

Vaatteet sain osittain Casallilta ja toimistovaatteissa auttoi Anu Laapotti. Meikkaamassa oli Satu Sirelius. Kuvaajana Sanna Peurakoski (Ferbruar.fi) ja kirjan taittaa Ea Söderström.

Kuvauspaikkana oli ihan superhieno TK8 Studio, jossa samassa myös Mia Jokinivan Mandalat (Urban mandala) (terveisiä sinne!) Viimeisen päivän kuvat otettiin TFW-salilla Helsingissä. Voimakadulla emme kuvanneet, koska paikkana oli siis Helsinki.

Tässä meikkiä poskiin, tukka ojennukseen. Kiitos Satu!
hiukset
Selfiet, tietysti, oman Instagramin kautta jo kertaalleen menneenä. Köyhän naisen Photoshop. =)
peili
Vaatteita bongasin lisää Makialta, toimisto / varasto (?) oli samassa tilassa ja lunastin sieltä itselleni tämän hupparin. Uu miten hieno! Miesten mallia, mikä sopii vallan mainiosti vaikka en Euroviisuihin tiettävästi olekaan menossa.
makia
Punttia ja fiilistä, sitä tulee tästä. Kirjaan tulee kahdeksan eri osiota, jotka on kuvitettu tällaisin tunnelmin. Mikään kovin totinen opas siitä ei todellakaan ole syntymässä, mikä lienee selvää jo kuvituksen perusteella.
kuva
Iloista on!
naytto
Ja sitä perinteistä, tottakai, eli kahvakuulat on mukana. Siitä totisuus?
lattia
Lisää punttia, kirjoitan voimasta ja muista elämänlaatua parantavista ominaisuuksista.
salilta
Viimeiset treenikuvat otettiin täällä. Kiitos vaan Hatsolo, Räsänen, Elastinen, makee sali teillä!
tfw
Ja koska kirja on ennen kaikkea toimistotyöläisen kuntokirja, välillä olemme myös toimistossa!

Mukaan tulee taukojumppa, heh, näette sitten … kaikkea sitä tuleekin tehtyä. Mutta vaatteet toimi tosi hyvin ja aivan ehdottomasti rakastuin noihin silmälaseihin!
toimisto2
Mainostyöläinen ja mobiili sali, ihan hauskaa vaihtelua iänikuisille trikoille. Kirjoitan kuulumiset ja laitan lisää kuvia sitä mukaa kun juttu etenee.

HUOM & PS! Etsin kirjaan ihmisiä. Laitan tästä ”haun” vielä erikseen, mutta JOS olet kiireinen, ehkä jopa toimistotyöläinen ja omasta mielestäsi onnistunut yhdistämään hyvin työn ja treenin, haluan mahdollisesti haastatella sinua.

Sinä, oman elämäsi Alexander Stubb tai sentin verran sinne päin, ilmoittaudu heti!

Jos tahdot mukaan eeppiseen, yhteskunnallisesti merkittävään toimistotyöläisen kuntokirjaan =) – voit olla jo etukäteen yhteydessä (kukka@kukkalaakso.com).

Palaan tähän asiaan paremmalla ajalla, se on moido!
toimisto

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS