Huvin ja urheilun vuoksi.

Mitä haluaisitte lukea?

White Trash Disease -Nata on idolini! Myös minulla on pilottitakki.

Nata teki hauskan Kysy mitä vaan -postauksen, jonka vastaukset on tässä. Nauroin ääneen, nainenhan on koomikko. Itse en tee samanlaista kysy mitä vaan -juttua, osin siksi että en halua vastata kysymyksiin joita en halua ensinkään edes kuulla. 

MUTTA kysyn sen sijaan, että

mitä haluaisitte lukea tästä blogista ensi vuonna?

Asialliset vastaukset huomioidaan, loput deletoidaan. Olen kysellyt tätä samaa aina välillä FB:ssä jonkun väsyneen äänestyksen muodossa, ja kysellyt niitä näitä muutenkin, mutta harvakseltaan kuitenkaan vastannut toiveisiin. =)

Kaikkea ei voi muistaa, siksi.

Blogivierailut ylittävät tänä vuonna miljoonan (yli 1 200 000). Suunnittelemani uutiskirje menee koko ajan uusiksi – en saa sitä lähtemään ja sisältökin vanhenee sitä mukaa kun päivät kuluvat. No, katsotaan jos se kohta irtoaisi, tulee sitten sähköpostiin jos on tullakseen.

Mutta: koska kirjoitan joka tapauksessa jotain kaikki paikat täyteen koko ajan, niin voisitteko ystävällisesti kertoa, mistä teksteistä pidätte eniten? Mielelläni kirjoittaisin myös sen mukaan mitä toivotaan, eikä vain oman mieleni mukaan.

Sana on vapaa, kunhan se on asiallinen.

Miksi luet tätä blogia? Miksi tulet uudestaan? Miksi et tule? Tai ehkä et halua tulla mutta tulet kuitenkin? Heh.

Mitä saisi olla enemmän ja mitä toisaalta vähemmän? Kuvia? Reseptejä? Treeniohjeita? Ajatuksia? Konkretiaa? Ohjeita, mitä?

Kiitos jo etukäteen!

Mainokset

18 Responses to “Mitä haluaisitte lukea?”

  1. Tuija

    Kiinnostaisi saada vinkkejä kehonhuollosta, tämäkin taitaa olla itselläni aikatauluongelma…kun arki pyörii niin kotona 2-3 viikossa vasta klo 23..silloin ei enään ehdi tai jaksa venytellä.
    Joskus opetettu että salitreenin jälkeen ei kannata kuin vähän venytellä, toisaalta siihen jääkin aikaa n 10-15 min treenin jälkeen tai jopa vähemmän.
    Kirjoittaessa tulin siihen aatokseen että taitaa viisainta mennä venyttelytunnille…
    Kaikkea luen siis reseptejäkin vaikka niitä en usein käytä, omien allergioitten takia mutta niistä saa ideoita :D
    Treeniohjeita, ajatuksia, fiiliksiä, arkea eli siis kaikkea maan ja taivaan väliltä luen koska pidän tyylistäsi kirjoittaa :D

    Vastaus
  2. Hanna

    Oh my hyvänen aika! :-)
    Minä luen blogiasi, koska tykkään tavastasi kirjoittaa ja olen asioista kanssasi samaa mieltä. Treenaaminen, hyvä ruoka, asennoituminen elämään, yksinkertaistaminen, osuminen ytimeen ym. Monesti olet julkaissut kirjoituksen, jonka aihetta olen itsekin pohdiskellut mielessäni, mutta en ole osannut pukea sanoiksi.
    Olen monesti ajatellut aloittavani oman blogin, mutta minun ei tarvitse koska Kukan blogi on jo olemassa ja se on juuri täydellinen! Kiitos sinulle ja voimakasta uutta vuotta!

    Vastaus
  3. Nanna

    Olen tykännyt kahvakuulakirjoituksistasi, etenkin viimeisimmästä, jossa oli ohjeita harjoitteluun (koska vieläkään ei ole kahvakuulakoulua Oulussa näkynyt…). Olisiko mahdollista saada seminaarista tiivistelmä, sillä en itse sinne pääse? Tykkään myös ruoka(smoothie)ohjeistasi, sillä itselläni ei ole mielikuvitusta yhtään ruuanlaiton sihteen enää. Muuten anna mennä samaa rataa, on mukava lukea kirjoituksiasi.

    -Nanna-

    Vastaus
  4. Kukka

    Tuija :)
    Hanna :)
    Nanna :)

    Kiitos! Ja Nanna, Oulussa on esim. täällä Voimalassa kuulaoppia, sinne varmaan itsekin tulisin leiriä pitämään, jos tulen:

    https://www.facebook.com/toimintasalivoimala?fref=ts

    Näissä treenijutuissa on aina vähän se haaste, että kokeilematta ja ilman sitä konkretiaa ei oikein voi päästä täysillä asian ytimeen. Ei videoilla, ei oikein millään muuten kuin livenä.

    Mutta käy Voimalassa, ellet ole vielä käynyt! :)

    Vastaus
  5. Sirpa Lounamaa

    Haluan olla minä kampanja oli todella mielenkiintoinen ja innostava. Samanlainen kampanja ja sisältö kiinnostaisi jatkossakin. Myös jonkinlainen superfoodien ABC aloittelijoille kiinnostaisi. Mistä aloittaa, miten käytetään jne.

    Vastaus
  6. Kaisa

    Enemmän treeniä, vähemmän höpöhöpöä luontaistuotteista! Kiitos hyvistä kahvakuulajutuista!

    Vastaus
  7. Annina

    Sulla on asenne niin kohdillaan, että iloksi lukee miten homma kulkee! Siitä ehkä enemmän, että miten saat priorisoitua ja tehtyä kaiken mitä naisen pitää saada tehtyä. :)
    Ehkä myös itsensä ehjänä pitämisessä meillä muilla olisi opittavaa? En muista, että koskaan olisit ollut hajalla?

    Vastaus
  8. Ritva Sillanp

    No hei –

    sun tyylis vain uppoo mun pikkusiskoon… paitsi tll kertaa sun tyylis vain uppoo mun sisimpni…

    Eiks siin oo jo kaikkein trkein!

    Kiitos kun kirjoitat!

    Kaikkea Hyv!

    Terveisin

    Ritva

    Date: Tue, 31 Dec 2013 08:24:27 +0000 To: rituha@hotmail.com

    Vastaus
  9. Pia

    Maanantaisoturi osui ja upposi ja sen jälkeen sait minut koukkuun ja nyt olen uutta minää rakennellut pikkuhiljaa. Ruoka on edelleen se vaikein kun aika ei meinaa riittää se valmisteluun ja ruoka-aine allergioita on ihan muillekin jaettaviksi. Joten niitä juttuja on aina kiva lukea ja oppia jotain uutta.
    Kiitos blogista tämä on mahtava.

    Vastaus
  10. Kukka

    Kiitos teille!

    Annina, tätä jäin miettimään: ”Siitä ehkä enemmän, että miten saat priorisoitua ja tehtyä kaiken mitä naisen pitää saada tehtyä. :) Ehkä myös itsensä ehjänä pitämisessä meillä muilla olisi opittavaa? En muista, että koskaan olisit ollut hajalla?”

    Todellisuudessa en saa tehtyä puoliakaan, enkä saa priorisoitua myöskään.

    Käytännössä ongelmien määrä on aina vakio, ”paikka” vaan vaihtuu: jos yksi elämänalue menee hyvin, sitten jokin toinen menee huonosti. Jos treenit kulkee, ihmissuhteet ei – esimerkiksi jotain tuollaista (ei pakosti noin, mutta esim. noin). :)

    Tarkoitatko hajalla henkisesti vai fyysisesti? Jälkimmäistä harvemmin koska olen fyysisesti aika sitkeä ja ”tunnoton”, mutta ensimmäiseltä ei kai kukaan säästy tässä elämässä.

    Voisin hyvin kirjoittaa vaikkapa stressistä, sen hallinnasta tai vaikkapa kyvyttömyydestä hallita sitä .. ja niin edespäin. Syyt, seuraukset, mitä nyt kaikkea. Onhan niitä ns. huonoja elementtejä vaikka kuinka paljon, mutta vähemmän niitä tänne tulee kirjoitettua. Voisin kyllä :)

    Vastaus
  11. Jenni

    Kun minä kuulin ja kiinnostuin kahvakuulailusta, googletin asiaa ja löysin juttuja sinusta ja vanhat sivusi. Pengoin ”kaiken” sinusta ja touhuistasi. En tykkää super hypetetyistä jutuista enkä turhista kerta-innostuksista, sinun ajatuksesi oli ihana erilaisia kuin muiden. Ostin kuulia (onnekkaana sain vinkkejä myös kisanostajan kautta), sen jälkeen (jälleen sivujesi vinkistä) googlettelin Varpu Tavia, ostin maanantaisoturit, tykästyin kovasti ja sitä rataa… Pitkä sepustus, mutta pointti on se, että tykkään tavastasi kirjoittaa, itse pystyn myös samaistumaan moneen asiaan ja ajatukseen. Haluaisin lukea hieman enemmän voimaharjoittelusta, luennot on aina melko kaukana täältä keskeltä suomea, harmi.
    Kirjoita mitä tahansa, luen kuitenkin kaiken :)

    Vastaus
  12. Virpi

    Jatka samaan malliin :), treenivinkkejä, asennetta ja ruokaohjeita. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja seuraan blogiasi innolla. Treenaamisesta on muodostunut minulle todella tärkeä ”terapiamuoto” ja samalla opettelen pienin muutoksin terveellisempää ruokavaliota. Paino on tippunut vuodessa vain 7 kg (saman verran jäljellä), mutta ennen ja nyt tehty kehonkoostumusanalyysi on paras palaute! Blogisi on minulle suuri innoittaja!

    Vastaus
  13. Leenushka

    Tykkään myös sun kirjoitustyylistä, joten luen todennäköisesti, vaikka kirjoittaisit mistä. Mutta koska kerran kysyttiin, jälkiruuat on yksi aihe, josta toivoisin tarinaa. Avataan vähän, mitä tarkoitan. Olen oppinut tavan syödä illalla ns. normaalin ruuan jälkeen jälkiruuan. Kerta kaikkiaan mieli/kroppa tahtoo jotain makeaa aterian ja päivän päätteeksi. Liian vähäisestä kalorin saannista ei liene kyse, mutta omalla kohdallani ehkä tauko lounaasta iltaruokaan on melko pitkä, vaikka usein syönkin lounaan klo 12-13. Ei vain tee mieli ruokaa iltapäivän härkätunteina töissä ja usein heti perään hikoillessa. Jälkiruuan himoo menee ohi ennemmin tai myöhemmin, viimeistään nukkessa, mutta olisiko sulla jotain fiksua makeaa reseptiä? Jotain ihmeainetta tai -neuvoa, joka tekee autuaaksi? :D

    Vastaus
  14. Samuli

    Nyt kiinnostaa erityisesti Veto kuntoon -projektisi. Taisin pari vuotta sitten kirjoittaa, että innostuin sinun motivoimanasi treenaamaan kahvakuulilla. Nyt olen kuitenkin palannut kilpailemaan voimanostossa, neljät kisat tuli viime vuonna käytyä. Veri vain vetää raskaan raudan pariin. Seuraan silti edelleen blogiasi, pidän tavastasi kirjoittaa ja löytää asioihin mieltälämmittäviä näkökulmia. Olen myös viehättynyt uudesta salistanne, ehdottomasti haluan siellä käydä jos Turun suunnalla joskus liikun. :D

    Vastaus
  15. Kukka

    Kiitos kaikille viesteistä!

    Ja Samuli, juu, veto kuntoon -projektia seuraan itsekin mielelläni! Edelleen yhdistän kahvakuulan voimaharjoitteluun (voimanostoon käytännössä) – tokikaan kummassakaan en kilpaile. :)

    Vastaus
  16. Emilia

    Tykkään sun motivaatioteksteistä! Kerrot, että mitä pitää tehdä jotta jotain voidaan saavuttaa ja samalla lisäät pari elämänviisautta.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS