Huvin ja urheilun vuoksi.

16# kookosöljy

Kissaparka <3

Kirjoitin rasvoista jo aiemmin, postaus löytyy täältä numerolla kahdeksan: 8# kookosöljy ja muut rasvat.

Kookosöljy on hyvää. Kun vuosia sitten ensimmäisen kerran maistoin sitä, en tykännyt (olin oksentaa), koska en tiennyt miten sitä tulisi käyttää. Luulin, että sitä pitää syödä väkisin koska se on terveellistä (eli pahaa). Nyt en enää oikein pääse tuohon muistoon käsiksi, koska kookosöljystä on tullut niin jokapäiväinen asia.

Kampanjamme ravitsemusasiantuntijaa Samia siteeraten: ”kookosöljy on antibakteerinen ja antiviraalinen (= viruksia tuhoava tai niiden lisääntymistä estävä). Sen väitetään jopa nopeuttavan kilpirauhasen toimintaa ja auttavan painonhallinnassa ylipäätään.”

Miten ja paljonko? Kookosöljyä voi käyttää ruoanlaittoon, paistamiseen, kahvin sekaan, raakasuklaan pohjaksi, smoothieen – tai jos on kiinnostunut vaikkapa raakakakkujen leivonnasta, myös siihen (minä en ole). Ruokavinkkejä löytyy netistä.Yksi parhaista blogeista on Tytin JookostaKookosta, jossa on hyvää ruokaa, oivaltavia reseptejä ja mainio fiilis. Toinen ehtymätön pankki on Ninan Luolalaboratorio.

Määrä on yksilöllinen asia. Rasvaa kannattaa lisätä ruokaan, mutta ei läträtä sillä.

Itse käytän kookosöljyä kahvin tai smoothien seassa 1-2 kertaa päivässä, ruokalusikallisen tai kaksi. Ennen treeniä lähes aina. Joskus – melko harvoin tosin – saatan syödä lusikalla suoraan purkista. Harvemmin niin.

Tämäkin riippuu siitä, miten paljon käytän päivän aikana jotain muuta rasvaa (vaikkapa oliiviöljyä, pähkinöitä, manteleita, avokadoa, macadamiaöljyä).

Sami taas käyttää kookosöljyä ruokavaliossaan pääasiallisena energianlähteenä ja syö sitä noin 4-5 rkl päivässä. Osan aterioiden yhteydessä, osan kahvissa. Rasva itsessään ei näytä olevan ”lihottava tekijä”, vaan sen sijaan hyvä energianlähde ennen treeniä ja muutenkin. Tietysti tarpeettomia hiilihydraatteja ei löydy ruokavaliosta.

Moni käyttää tuotetta myös ihonhoitoon, kosteusvoiteena. Toimii kuulemma hyvin meikinpoistoon, en ole vielä kokeillut – ei ole tullut mieleenkään.Muutenkin pidän eri purkit kylpyhuoneessa ja keittiössä. Olisiko ollut Anna-Leena Härkönen, joka joskus totesi (jostain toisesta voiteesta), että ei halua laittaa samaa tuotetta naamaan ja perseeseen.

Näinhän se on; saati sitten suuhun. Eli: eri purnukat eri käyttötarkoituksiin. :)

Jotenkaan en yllättyisi, jos joku rasvaisi kookosöljyllä kaiken suksista polkupyörään, mutta tällaista ei (kai?) ole tullut vastaan. Käytän aurinkovoiteena kaakaovoin kanssa (ks. Kookosvoi).
kuva-14
Tässä aika herkku setti (en tarkoita tuota taustan kakkua, hehe).
sosovi
Näitäkin löytyy Lifesta.

Mainokset

5 Responses to “16# kookosöljy”

  1. Henrica

    Kookosöljy on muuten aivan todella hämmästyttävän tehokas deodoranttina! En itsekään uskonut ennen ku kokeilin. Se ei kylläkään estä hikoilua kuten alumiinivalmisteet, mutta hiki ei haise ja se riittää mulle. Enimmäkseenhän kaikki luomudeodorantit on aivan yhtä tyhjän kanssa ja taas alumiinin terveellisyyteen en ihan usko. Kookosöljyä siis yksinkertaisesti vain sivellään kainaloon perus kosteusvoiteen tapaan heti pesun jälkeen (seuraavaan aamuun odottamalla ei toimi!).

    Mä laitan ihorasvaksi tarkoitetun kookosöljyn omaan erilliseen purkkiinsa kylppärin kaappiin. En mä näe siinä mitään ongelmaa. Jotkut luomuhipithän (vaikkapa allekirjoittanut…) justiin arvostaa kosmetiikkatuotteissa nimenomaan sitä, että sen voi vaikka syödä…

    Vastaus
  2. pauliina

    Heippa, hyvin etenee kampanja! Mutta kävin nyt ravinto- ja hivenaineanalyysissä ja siinä todettiin, että vatsan ”outo olo” johtuu maitotuotteista. Mitkään maitotuotteet mukaan lukien hera sekä soijatuotteet eivät sovi minulle. Nyt iskikin ongelma, kun smoothieen ei saa laittaa heraproteiinia, mitä siihen voisi laittaa tilalle? Proteiinien saanti jää hieman heikoksi. En oikein vieläkään osaa syödä jauhelihaa aamu- tai välipalaksi :D Vinkkejä kananmunan lisäksi olisi loistava saada :)

    Vastaus
  3. Tuc

    Edellisen kommentoivan kanssa olen samaa mieltä . En ymmärrä mitenkään, mikä logiikka on siinä, että sitä mitä syö, ei voi panna iholleen. Oletan että kasvoissa on samaa ihoa, mitä muuallakin vartalossa. Tietty se voi olla myös muovia ja siihen en kookosrasvaa suosittele, menee hyvä aine hukkaan.

    Mulla oli kerran periaate, etten käytä punaisia sukkia, koska mullahan on punainen hattu. En ikinä voisi pukea päähäni samanvärisiä vaatteita, mitä käytän hikisissä jaloissani. Mutta sitten heräsin unestani.

    Vastaus
  4. Rapa-Ripa

    Millaisella annostuksella toi olisi hyvä aloittaa? Kokeilin puolta ruokalusikallista aamuisin, ja vatsa oli aivan sekaisin. Kun lopetin käyttämisen, vatsa palautui ennalleen. Pari viikkoa sinnikkäästi testailin, mutta ei. Ihovoiteena kyllä ihan loistava, varsinkin näin talviaikaan!

    Uskaltaako tuota enää uudelleen aloittaa kokeilemaan, vai todetako vaan, että ei meikäläiselle sovi? Mausta en sano mitään, kun sekoitin sen muun mössön joukkoon. (muu mössö ei siis aiheuta vatsanväänteitä).

    Vastaus
  5. Coco-Fan

    Minulla on kuivat luonnonkiharat hiukset. Hoidan tarvittaessa hiuksia kookosöljyllä. Hieron öljyä hiuksiin ja päänahkaan ja annan vaikuttaa. Sitten pesen pois. Tämä osuus on haastava, koska hiukset vaativat pari pesua, etteivät ole liian öljyiset. Teen yleensä hoidon viikonloppuna.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS