Huvin ja urheilun vuoksi.

Kun mikään ei riitä.

Kuva Voimakadulta, hetkeä ennen kadun avaamista. 

Lehdet, kaikki paikat pursuaa taas ”tietoa ja vinkkejä” siihen, miten saada vyötärö tai pakarat tai miten valita oikeanlainen käsilaukku, jolla voi korostaa tai piilottaa vartalon muotoja.

Paitsi käsilaukuista, myös ruoasta ajatellaan monesti, mikä olisi sitä ”laihduttavaa ruokaa”. Hetkinen. Eiköhän laihduttavin ruoka ole kuitenkin se ruoka, jota ei syödä?

Aina kun mietin painonhallintaa tai mitä tahansa pursuavan maailman (tai oman elämäni) ongelmaa, muistan kaksi sanaa:

”liikaa kaikkea”. (Samin haastattelu).

Juuri niin, kaikkea on oltava PALJON. Määrättömän rajattomasti. Ja koska mikään ei riitä, otetaan vielä lisää ja enemmän. Kai se on tämä kyltymätön ”Syö niin paljon kuin jaksat” -kulttuuri, joka ulottuu myös buffetin ulkopuolelle.

Liikaa kaikkea
on ydin moneen asiaan. Itse joudun rajoittamaan tiettyjä juttuja väkisin, enkä silti aina onnistu. Syön liikaa, treenaan liikaa, teen töitä liikaa, olen netissä liikaa, rakastan liikaa (?!), otan aurinkoa liikaa .. just name it.

Mottoni on: ”Liika on aina liikaa, mutta kohtuus ehdottomasti liian vähän”. 

No. Ei se väärin ole, mutta on kuitenkin.

Kun tekee kaikkea aina liikaa, se johtaa siihen, että ei tee mitään kunnolla. Sitä voi kuvitella tekevänsä, mutta ei tee. Tämä siksi, että vaikka itse kuvittelisi olevansa rajaton, aika on kuitenkin rajallista.

Käyn akupunktiossa, ja sitä tekevä viisas mies totesi, että ”voisi olla hyvä kyntää yksi sarka kerrallaan.” En tiedä kyntämisestä mitään, mutta ymmärsin ajatuksen.

Niinpä mietin, että joskus on terveellistä rajoittaa itseltään asioita. Niinkuin rajoittaa lapselta karkkien syömistä tai pelaamista, miksei tekisi sen myös itselleen?

Riippuu toki tilanteesta mitä rajoitetaan: yhdelle voi tehdä hyvää rajoittaa sohvalla olemista, kun taas toisen pitää hillitä treenimääriä.

Paljouden kierre syntyy myös siitä, että tekee kaikkea samaan aikaan. Tulee sokeaksi omalle toiminnalleen, eikä edes huomaa, että on yhtä aikaa netissä ja syömässä. On yhtä aikaa treeneissä ja Facebookissa. Yhtä aikaa töissä ja vapaalla.

Minulla esimerkiksi työpäivän mitta on usein 16 tuntia, joten lienee selvää että tehokasta työaikaa siitä on ehkä 20%. Saatan myös mussuttaa aterioiden välissä vähän koko ajan, ilman että huomaan sitä.

Mutta koska jokainen on vastuussa elämästään itse, asioita voi myös muuttaa vain itse. Kukaan muu ei sitä tule tekemään. Itseäsi lukuunottamatta et ole kenellekään ”kaikkein tärkein”.

Miksi? No, ystäväni sanoin vaikka siksi:

”Minun henkinen ja fyysinen hyvinvointini ovat tämän perheen perusta. Se on myös oman elämäni perusta. Minä en ole kenenkään muun listalla prioriteetti numero yksi, ja on liian rankka ajatus, että tässä maailmassa ei olisi ketään, jolle minä olen kaikkein tärkein. Siksi ryhdyn itse omaksi sankarikseni.”

Mutta miten?

Moni asia helpottuu, kun karsii määrää ja panostaa laatuun. Kokeilkaa vaikka: jos et ”saa” syödä koko ajan, arvostus ruokaa kohtaan muuttuu. Mieti vaikka näin:

• Jos saat juoda päivässä vain yhden kupin kahvia, valitsetko Saludon vai ehkä jotain laadukkaampaa?
• Jos saat syödä vain muutaman kerran päivässä, valitsetko makaronin tai seisten syödyt juustoviipaleet, vai jotain ravitsevaa?
• Jos saat katsoa televisiota vain tunnin viikossa, katsotko Harju&Pöntistä?
• Jos saat hankkia vain yhden uuden vaatteen vuodessa, ostatko H&M:n halvimman rätin?
• Jos saat juoda vain yhden lasin viiniä, haetko Alkosta purkillisen Huttusta?
• Jos tapaat sinulle rakkaan ihmisen vain kerran kuussa, menettekö yhdessä internetiin vai haluaisitko olla hänen kanssaan?
• Jos saat treenata vain kerran viikossa, haluatko heiluttaa pelkkiä käsiä ilmassa vai panostaisitko esim. laadukkaaseen kuulan nostamiseen tai maastavetoon?

Mitä vähemmän on mahdollista saada ja tehdä, sitä laadukkaampi yksittäisen asian on oltava. Mutta koska ”tässä nyt on kaikkea koko ajan”, lopputulos on vain laaduton, pursuileva kaaos.

Jos et tiedä miten asioita saisi laadukkaaksi, koita ensin vähentää. Suhtautuminen muuttuu kummasti.

Ehkä ei tarvitse ostaa ainoatakaan ongelmakohdat peittävää käsilaukkua, tai ainakaan kymmentä.

HUOM: en ole itsensä ruoskimisen, vaan rakkauden perässä. Kannattaa lukea vaikka tämä: Keho kaipaa rakkautta ja rajoja, kuten Hanna Markuksela kirjoitti Iltalehden blogissaan.

Että jospa tekisi itselleen sen, mitä tekee muille: asetat rajoja, koska rakastat?

Mainokset

7 Responses to “Kun mikään ei riitä.”

  1. Iida

    Paljon hyvää asiaa! Itse olen lähiaikoina pohtinut paljon nautintoa, kohtuuta ja aitoa läsnäolemista. Olen alkanut ripottelemaan pientä luksusta keskelle arkea, sillä vuorotyöläisen viikonloppu ei ole aina viikonloppuna. Hemmottelu ja herkuttelu kun yhdistetään usein viikonloppuun. Olen alkanut tekemään aamupalasta rauhallisen ”oman hetkeni”, jonka kruunaan palalla tummaa suklaata. Näin suurin makeanhimokin on pysynyt poissa, kun herkkuja ei itseltään kokonaan kiellä. Kotona tai ystävien kanssa ollessani pyrin keskittymään hetkeen ja kuunteluun, ja laitan puhelimeni käsieni ulottumattomiin. Elämä ei voi olla pelkkiä rajoja ja kieltoja. Työtoveriani lainaten, ”kun struktuuri on tarpeeksi tiukka, voi siitä joustaa ja soveltaa”. :)

    Vastaus
  2. Tomi P.

    Hiton hyvää asiaa! Mutta Kukka, vaikka usea tämänkin ongelman tiedostaa, kuinka moni sen osaa oikeasti korjata?

    Minulle tulee hyvä olo, kun keskityn yhteen asiaan kunnolla ja hyväksyn sen, että kaikkea en kerkeä tehdä tai saa aikaan niin kuin haluaisin.

    Välillä luovuttaminen tuntuu paremmalle kuin väkisin puskeminen, enkä nyt tosiaankaan tarkoita sitä, että ”No, enpä viitsi, ei oo pakko…” Vittu, kyllä jotain on aina pakko, mutta itsensä kunnioittaminen on sitä, että tekee asiat hyvin, nimenomaan laadukkaasti. Hutiloin liikaa, tiedän sen, yritän saada kaikkea aikaan liikaa ja kerralla, ja tunnen sen kehossani. Toisaalta tunnen olevani tehokas ja hiton hyvä ihminen! Mutta se myös kuluttaa jos sen antaa tapahtua useasti… Tunnen, että silloin pitäisi vain keskeyttää kaikki, istua ja hengittää. Ja aloittaa alusta, kyllä, yksi sarka kerrallaan.

    “Liika on aina liikaa, mutta kohtuus ehdottomasti liian vähän”. :D HAhaha. Niin totta. Osuvimmin sanottu kuin kukaan koskaan.

    Mutta helpottaa, kun antaa asioiden ja tapahtumien tapahtua. Liika kontrollointi kääntyy aina lopulta itseä vastaan. Tiedän sen kokemuksesta. Vaikuta siihen asiaan, mihin tiedät pystyväsi. Ole tyytyväinen. Ja totta sekin, että se liika häslääminen ja vouhottaminen, liika yrittäminen tai jopa liika panostaminen, pätee moneen asiaan elämässä. Jos sinulla on ongelma tehdä töitä liikaa. Ja pääset siitä irti, tai saat uuden työn tms. Se ongelma voi siirtyä ihmissuhteeseen, omaan ulkonäköön jne. Ongelmasta ei pääse irti päästämällä irti asiasta vaan sun pitää opetella itse tajuamaan, mikä olet ja mitä teet, ja miksi.

    Mites se Apulannan ’Liikaa’ -biisi menikään?

    Ongelma on siinä, että kohtuus tuntuu tylsälle, se ei ole tarpeeksi extremeä.

    (Liika panostaminen yhteen asiaan ei ole tietenkään paha jos se on sun koko elämä. Tai no, jos on anorektikko tai painonnostaja… Haluaako kaikki olla Arskoja ja tietääkö, mitä se vaatii? Tai, tai mitä vielä. Nykyään elämässä tärkeintä taitaa olla olla hyvä kaikessa ja tehdä kaikkea, mutta silti kohtuus kaikessa, ja mitä saadaan aikaan? Hyvänä ihmisenä oleminen taivote kuluttaa meitä. Meillä on tarjolla kaikkea liikaa, mutta jos sen liian joukossa ei ole laatua, fuck it all, mään.)

    Vastaus
  3. Tomi P.

    Tai mitä kertoo se, että yrittää tehdä töitä ja kirjoittaa samaan aikaan netissä johonkin blogiin komenttia? :P

    Vastaus
  4. Xaxa

    Hyviä pointteja, mutta toi treenaus… Minä kyllä mieluummin heilutan käsiä ilmassa vaikka tanssitunnilla bodaamisen sijaan. Mikä nyt kenellekin on sitten laadukasta treenausta!

    Vastaus
  5. Timo Hyväri

    Mä tykkään sun ajattelutavasta. Laatufilosofia on siitä hieno ajattelumalli, että kun sen skaalaa globaaliksi, se ratkaisee aika monia systeemisiä ongelmia siinä samalla. Myös John Naishin kirja ”Riittä jo” on aika suositeltavaa luettavaa.

    Vastaus
  6. Zepa

    Olen alkanut rajoittaa vähän kaikenlaista jo monta vuotta sitten (yrittänyt käyttää pelkkää luonnonkosmetiikkaa, siirtynyt kasvissyöjäksi, vähentänyt shoppailua) koska esim tavaraa ja ruokaa on Suomessa tarjolla rajattomasti joka päivä. Ei sellaista myllerrystä kestä, mieluummin ite keksii rajat ja aitaa itseään pienempään lokeroon.

    Tykkään tosi paljon blogistasi btw, ja sääli ettei salisi ole Helsingissä :-)

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS