Huvin ja urheilun vuoksi.

Entä jos haluaa vaan laihtua?

Kuvan tanko ei liity tapaukseen, muuten kuin että olisi ihana olla yhtä hoikka, mutta en ole, koska maailmassa on liikaa hyvää ruokaa jota tykkään syödä. 

***

Samin blogi käy kuumana Yksinkertaista painonhallintaa naisille -jutun jälkeen. Joku voi ajatella tekstin olevan liian kovaa (hän itse varoittelee sisällöstä jo ensiriveillä – ihan suotta).

Kannattaa lukea, mutta ei ottaa sitä ”nyt se loukkaa just mua” -ajatuksella, vaan ajatuksella. Mukana on muutama hyvä käytännön ohje. Tiedän, että Samin lähestymistapaa pidetään liian tylynä ja yksioikoisena, mutta itse koen, että se on oikein hyvä.

Juttu sai aikaan keskustelua. Että olemme kaikki yksilöitä ja että pitäisi myös ymmärtää enemmän, kaikkia. Ja että miten monenlaisista ongelmista voi olla kyse.

Kyllä, voi olla, tottakai. Mutta ei kaikilla. 

Rauhoittukaa. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei painonhallinnasta voi puhua enää sanaakaan ilman pitkää filosofiaa tai kaikkia maailman näkökulmia. Syitä ja seurauksia, mieltä, kehoa ja niin edelleen.

Tuttava muistutti minua hiljattain tällä lauseella, joka pätee myös painonhallintaan. Sen ei ole pakko olla monimutkaista, eikä sen ole pakko johtua mistään sen ihmeellisemmästä, kuin siitä että syö liikaa.

Don’t think too much. You’ll create a problem that wasn’t even there in the first place. 

Vapauttavaa, eikö? Saa olla normaali ihminen, joka nyt vaan haluaa laihtua. Tässä muutama trendikäs asia, joiden tarkoitus on varmasti hyvä, mutta ehkä vähän liioiteltu.

1. Keittiöpsykologia 

On vielä olemassa ihmisiä, jotka haluavat ylikilot pois, niinkuin ennen vanhaan oli tapana.

Ilman kädestäpitelyä ja keittiöpsykologiaa. Kaikki eivät halua kasvaa henkisesti tai avata kaikkia menneisyyden haavoja: moni haluaa ihan vaan laihtua vaikka sen 5-10 kg. Ystävä voi pitää kädestä, mutta esimerkiksi ravintovalmentajalta halutaan ohjeet.

Hyvä niin: kyllä painonhallintaan saa suhtautua myös yksinkertaisella ja rennolla otteella, siitä huolimatta että se nykyään vaikuttaakin ihan muulta.

En kadehdi personal trainereita tai ravintovalmentajia, koska voisin kuvitella että asiakkaiden kysymykset (ja vaatimukset) alkavat tässä tiedon ja vaihtoehtojen tulvassa olla aika kovia.

 2. Uhriutuminen ja syylliset 

Vastuunsiirto kuuluu puheissa. ”Meille syötetään roskaa” on hyvin yleinen. Tiedättekö, ruokateollisuus syöttää meitä. Aivan kuin ei voisi itse päättää mitä syö, koska Saarioisten amatsoniäidit lastaavat lisäaineita hartiavoimin, väkisin jokaisen suuhun.

Tai ei voi mennä ruotsinlaivalle tai buffetiin, koska ”tulee syötyä ähkyyn”.

Tulee syötyä?

No, toki se kuulostaa paremmalta, kuin sanoa suoraan, että ”En voi mennä Cinderellalle, koska syön liikaa.” Että ei se välttämättä Viking Linen vika ole.

Disclaimerina on kai pakko sanoa, että kyllä, ymmärrän myös syvemmät ongelmat ja taustat, mutta on vielä olemassa ihan rehellisesti syötyjäkin ylikiloja. Tämä on ehkä ihan hyvä muistaa, ennen kuin lähtee etsimään syyllistä muualta.

3. Perustekniikka

Terveellinen ruoka on pääsääntöisesti kaikille sama. Jos syö aamulla paahtoleipää, välipalaksi kiisseliä, päivälliseksi QP-aterian, illalla siideriä ja niin edelleen, ei varmasti laihdu. Katso ensin lautasta, ja tee vasta sen jälkeen se matka itseesi – jos vielä tarvitsee. Ei kai kukaan niin stressaantunut ja kiireinen ole, ettei erota Snickersiä salaatista?

4. Valintojen maailma

Se mikä alkaa olla uuvuttavaa lehtien, kaupallisuuden ja valmennustarjonnan viidakossa, on vaihtoehtojen loputon määrä. On totta, että tässä myllyssä on vaikea enää tietää, mikä on terveellistä ja mikä ei.

Jo se, että terveystuotteiksi mielletään ruoansulatusjugurtit, ateriankorvikkeet, pussikeitot ja proteiinipatukat, todistaa että ollaan aika kaukana totuudesta.

Niinkuin siideri ja ketsuppi eivät varsinaisesti ole kasviksia, vaikka ne onkin ehkä tehty omenasta ja tomaatista.

Mutta pieni vastuu on itselläkin: ei meille mitään syötetä, ihan itse syö jos syö. Edelleen: Snickers ja salaatti eivät muistuta toisiaan niin paljon, etteikö niitä erottaisi toisistaan.

5. Toimittajat

Lehtien laihdutusjutut eivät aina ole ihan kullanarvoisia. Mutta toimittajille on ehkä annettava hieman anteeksi: he eivät aina ole näiden alojen asiantuntijoita, he ovat toimittajia.

Sama toimittaja voi kirjoittaa ehkä Glorian kotiin, Tekniikan Maailmaan ja naisten liikuntalehteen, joten heidän tehtäväkseen jää luottaa asiantuntijan sanaan ja tehdä juttu.

Harmi, että asiantuntijoiden kirjo on aika ”värikäs” ja oikeita ihmisiä on hankala löytää, ellei tunne alaa. Itse en juurikaan tykkää tai edes ehdi antaa haastatteluita kahvakuulaharjoittelusta, koska se tarkoittaa monesti sitä, että joudun kirjoittamaan jutun itse (= työpäivä, josta ei saa mitään).

Edit: Kahvakuulaharjoittelun perusasiat on niin hajallaan ja epäselviä edelleen paitsi toimittajille, myös kaikille, että niiden selventäminen vie aikaa. Esimerkiksi liikuntalehteen kirjoittava toimittaja ei välttämättä itse harrasta liikuntaa.

Olen kyllä tehnyt näitä kymmeniä ja kymmeniä vuosien aikana, oikein mielelläni, mutta ymmärtänette pointin. Sama koskee varmaan ravitsemusta .. tai mitä tahansa alaa? 

Jotain kertonee se, että eräs toimittaja halusi minulta haastattelun karppaamisesta, vaikka monta kertaa sanoin, että en ole ravitsemuksen asiantuntija.

”Olet sää asiantuntija, koska sulla on toi kahvakuulajuttu!” 

Että näin.

Takaisin painonhallintaan. Haluan uskoa, ettei kaikissa ei ole mitään niin perustavanlaatuista vikaa, etteikö asioita voisi korjata aika pienilläkin muutoksilla.

Helpoimmillaan: jatka elämääsi sellaisena kuin se on – ja korjaa sieltä yksi asia kerrallaan. Vaihda paahtoleipä porkkanaan, kiisseli kaalipataan ja niin edelleen.

Unohda työläs ajatus ”elämäntaparemontista”, ja tee pieniä valintoja, päivä kerrallaan.

Tässä ohjeet:

Mainokset

8 Responses to “Entä jos haluaa vaan laihtua?”

  1. Katri Manninen

    Hyvä juttu — mutta yksi lause pomppasi silmään: ”unohda työläs ajatus elämäntaparemontista ja tee pieniä valintoja päivä kerrallaan”.

    Ööö? Siitähän elämäntaparemontissa juuri on kyse: pienistä valinnoista, jotka toistetaan päivä kerrallaan kunnes jonain päivänä niitä ei tarvitse miettiä vaan ne ovat korvanneet vanhat tottumukset.

    Mun kokemuksen perusteella edelleen harva laihduttaja edes miettii elämäntaparemonttia.

    He harkitsevat laihdutuskuurille menemistä — eikä mille tahansa laihdutuskuurille vaan kunnon dieetille jossa syödään vain nahattomia broilerinfileitä ja salaattia. Ja se vasta raskas ajatus onkin, kun samaan aikaan meille syötetään joka tuutista niitä epäterveellisiä herkkuja… Buahahhaa!!!

    Haluaisin myös muistuttaa niitä parin–viiden kilon laihduttamisesta puhuvia, että mikäli olette normaalipainon sisällä, haluatte KIINTEYTYÄ, ette laihtua. Eli mahtua pienempään vaatekokoon ja näyttää paremmalta alasti — ette olla mahdollisimman kevyitä, sillä normaalipainon sisällä mahdollisimman kiinteä kroppa ei ole kevyin mahdollinen kroppa. Ne lihakset, nääs.

    Olen tänään perjantaina laittamassa Arkijarki.net:in Jennin kanssa tekemäni podcastin, kunhan saan sen editoitua valmiiksi.

    Vastaus
  2. Maija-Kaisa koski

    Jos puhui Sami asiaa, niin kyllä myös Kukka ja aiemmin tietysti myös Jutta. Itselläni on koko aikuisiän kestänyt viha-rakkaussuhde painonvartijointiin ja kuntoiluun. Seuraan tarkkaan kaiken mitä mediassa on aiheesta kaikki Kultasenisinustaontullutpullukka aina akkainlehtien uusiin dieettihömpötyksiin ja Raksunremppaan ja ynnä sun muuta sun muuta… Jos joku jonkun taikanappulan ja pillerin olisi löytänyt miten olla hoikka, urheilullinen, voimakas ja elinvoimainen niin kaikki nämä lukuisat ”uudet dieetit ja villitykset ja vouhotukset” jäisivät julistamatta. Sitä ihmepilleriä odotellessa voimme vain turavautua muutamaan faktaan jotka on ja pysyy vaikka mikä olisi: kun syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu. Kun treenaa säännöllisesti sekä pk-kestävyyttä, että lihaskuntoa, pysyy hyvässä tikissä, Mikään yksittäinen ruoka-aine tai – valio ei polta rasvaa eikä toisaalta myöskään lihota, kukaan ei ole itseään ruisleivällä lihottanut. Jokainen on itse vastuussa siitä mitä tästä nenän alaisesta luukusta pistää alas.

    Aina kun joku konahtaa vähänkin voimallisemmin asiasta, niin väki ottaa palkoa nenäänsä asiasta ja kokee sen henkilökohtaisena loukkauksena. Olen tosi iloinen että löytyy rohkeita ihmisiä jotka uskaltavat sanoa suoraan kuinka asiat on. On herkullista lukea näitä blogeja ja kommentteja. Itse poden reumasairautta johon lääkityksenä on ainoastaan kortisoni, joka turvottaa, lisää ruokahalua ja nostaa painoa, mutta eihän se voi olla syy siihen ettei mitään voisi itse tehdä oman hyvinvointinsa ja ulkonäkönsäkin eteen. Tsemppiä toverit, nautitaan ihanasta auringosta ja kesästä!

    Vastaus
  3. Kukka

    Katri, okei, ei ajatus elämäntaparemontista, vaan mieluummin termi.

    *Remontti* kuulostaa alunperinkin työläältä: jotain millä on alku ja loppu ja mitä pitää jaksaa jatkaa. Sitä ajan takaa.

    Ettei sen tarvitse olla projekti, jonka aloittamista vihaa jo ajatuksena, vaan kohtalaisen kevyesti pääsee alkuun ja saa tuloksiakin.

    Vastaus
  4. JNe

    Asiaa Kukka, mutta ei ole välttämättä helpooa tänä päivänä..
    Toteaisin omaan kokemukseeni perustueni:

    Kuka muu kuin sinä vastaat siitä, mitä suustasi alas menee? Yksittäiset päätökset lienevät aika selkeä juttu, mutta suuret linjat, eli se, mitä pitäisi sinne päästää, onkin sitten vaikeampi juttu osalle meistä.

    Valitettavasti tänä päivänä, kun lehdet ja blogit ja kirjalllisuus on väärällään erilaisia ”ainoita/parhaita/ täydellisiä/ tai mitä vaan” tapoja laihtua ja hallita painoa ”helposti/ rennosti/ niin_me_fitness_maailmassa_tehdään”, asia ei ole helppo. Mutta perusasia lienee tässäkin se, että sen lisäksi, että sinun pitää vastata siitä, mitä syöt, sinun pitää myös olla oma asiantuntijasi ravitsemuksen suhteen. Eli pakko ottaa itsekin selvää. Asiantuntijoilta saat varmasti apua tähän, mutta sen verran pitää itsekin hankkia tietoa ja ymmärrystä, että osaat arvioida, onko ’asiantuntija’ oikeasti sellainen.. Sorry, ihan kaikkea ei voi ulkoistaa.

    Vastaus
  5. Kukka

    Kiitos viesteistä!

    JNe – tämä oli hyvä:

    ”Asiantuntijoilta saat varmasti apua tähän, mutta sen verran pitää itsekin hankkia tietoa ja ymmärrystä, että osaat arvioida, onko ‘asiantuntija’ oikeasti sellainen.”

    Kannattaisin erityisesti toimittajien käyttöön. Toimittajan on hyvä tietää kirjoittamastaan aiheestaan edes sen verran, että osaa etsiä asiantuntijan.

    Ja ei, nyt ei todellakaan ole helppoa, vaikka ehkä voisi olla. Sitä välillä aina unohtuu miten eri näkökulmasta asioita katsoo ja millä tasolla on tieto tai ylipäätään kiinnostus asioita kohtaan (kaikki eivät tiedä mistä makaroni on tehty, tai että on olemassa vihreää teetä =)

    – Moni on vasta oppimassa vaihtamaan vaalean leivän täysjyvään, jonka jälkeen tuleekin ilmi että hetkinen, ruisleipä on siis pahin kaikista? Onko se? Yksi sanoo kyllä, toinen ei. Kolmas vastaa ihan sama.

    – Tai että ne, mitä on aina pitänyt terveellisinä (rahka, maitotuotteet, täysjyvä), onkin yhtäkkiä asioita jotka ruokavaliosta on poistettava. Että rahka, ananas, leseet ei olekaan ”se juttu”?

    – Tai juuri kun on saanut vähennettyä rasvan ja suolan käyttöä, todetaan että niitä on lisättävä.

    Sitten taas kun mennään syvemmälle, tilanteet vaikeutuvat entisestään.

    Öljyjen laatu, soija, lisäravinteet, niiden laatu merkit, ruoka-aineiden suhteet, siementeen laatu ja määrä, superfoodit ja ”mihin ne ottaa” .. vai ottaako ja pitääkö kaiken ravinnon ”ottaa johonkin”. Mutta todella, terveellisen ruoan käsite on hieman haussa ja kyllähän näistä kiistellään.

    Itse olen sikäli onnekas, että minulla on aina ollut yhteistyössä loistavia asiantuntijoita ja tyyppejä, joten olen voinut kysellä kysymyksiä ja mielipiteitä suoraan.

    Tosin, oma kiinnostukseni ravintoa kohtaan on herännyt kunnolla vasta nyt, kun olen huomannut sen ”voiman”. Ja silti pidätän oikeuden nuolla kengänpohjia aamiaiseksi, ettei se nyt niin vakavaa ole, etteikö joskus voisi herkutella. =)

    Vastaus
  6. Anna

    Joskus mietin, että miten ihmeessä ihmiset ovat onnistuneet pudottamaan painoa vaikka 80- ja 90-luvuilla? Kun se nykyään tuntuu olevan niin hankalaa. ”Vau, olet laihtunut, miten sen teit?” ”No, mää karppaamalla/kaloreita laskemalla/nutraamalla/paleolla/ihan lautasmallilla sain ne pois” ”Laihdutit väärin”. Ja lisäksi, pitääkö kaiken olla aivan optimaalista? Eikö riitä, että on terve ja pystyy suoriutumaan hyvin oman elämänsä haasteista?

    Sen verran tuossa joutuu sitä keittiöpsykologiaa käyttämään, että miettii mistä itse pitää ja millainen painonpudotus”ohjelma” itselle sopii. Kuinka paljon ja mitä liikuntaa, ateriarytmi ja lautasen sisältö. Ja se, miten päättää repsuihin suhtautua. Ja jos syystä tai toisesta ei onnistu, miettii missä voisi vika olla ja korjaa sen.

    Mun mielestä on myös hassu ilmiö tuo toisten syyllistäminen omista valinnoista. Paitsi, että ulkoistetaan nuo lihomisen syyt, mutta välillä tuntuu, että jos ei edes ole päässyt lihomaan, siinäkin on jotain vikaa. Koska kyllähän tavallisella kotiruualla ainakin sairastuu diabetekseen.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS