Huvin ja urheilun vuoksi.

Pien’ ajatus harjoittelusta.

Tänään salilla maastavetelin ja mietin, mitä ajattelen harjoittelusta.

Olin tavallisella punttisalilla (joita myös kuntosaleiksi tai ehkä jopa -klubeiksi voidaan kutsua). En oikein löydä sieltä enää mielekästä tekemistä, vaikkapa nyt maastavetoa, kyykkyä tai jotain muita tangolla tehtäviä perusliikkeitä lukuunottamatta. Sellaisia, joissa voi heti nähdä tai mitata suorituskykyä kohtalaisen selkeällä tavalla. Joko raskaammin tai paremmin, tai sitten ei.

Laitteissa en osaa olla, tuntematta itseäni vähän hölmöksi.

Tiedättekö, ensin istuu päivän koneella, sitten ruokapöydässä, sitten istuu autossa, sen jälkeen menee salille laitteeseen taas istumaan? No, se siitä.

Muistin ajan, jolloin ainoa mitä tiesin, oli 3- tai 4-jakoinen saliohjelma. Siitä on .. noin kahdeksan vuotta? Sen jälkeen treeni on painottunut kahvakuula- tai voimaharjoitteluun, nostamiseen yleensä. Pakko kai tässä välissä sanoa, että punttisaliharjoittelu ei ole väärin (ja mikäpä minä olisin oikeaa tai väärää määrittämään), mutta itse löysin treenin iloisuuden vasta nostamisen kautta. Oikeastaan sitä kautta löysin suorituskyvyn iloisuuden.

On ollut myös mielenkiintoista seurata ns. toiminnallisen harjoittelun nousua (ja laskua), Crossfitin tuloa (ja menoa), kahvakuulailmiön huikeaa suosiota (ja kummallisuutta).

Mutta ei näissä mitään vastakkainasettelua ole: jokaisessa on jokin rauta mukana, ja sillä tehdään vaan eri asioita. Peruspuntti tukee jotain, lajeja on turha verrata ja niin edelleen. Ja nyt teen jonkin verran tuota ”peruspunttia”, ei siitä varmasti haittaa ole.

Mutta nostamisessa on jotain erikoisen rehellistä. Sitä on vaikea selittää, ellei itse ”koe”.

Koe sitä, miltä tuntuu kun oikeasti saa kohtalaisen painavan kuulan ”rullaamaan”, tavalla jonka maailman parhaat saavat näyttämään, että eihän se ole edes tästä maailmasta. On ja ei ole – mutta sellainen jatkuvuuden elementti on vaikea löytää muusta painoharjoittelusta.

Kuten Marko Suomi sanoo, Totuus löytyy raudasta ja 24 kg painaa aina 24 kg ja niin edelleen. Joko paino nousee ilmavasti – tai sitten vaikeasti. Itse pidän ensimmäisestä.

Nostamista on vaikea myydä, koska sitä ei oikein voi sanoa ”mihin se ottaa”. Ehkä kunnon lisäksi jonkinlaista jäntevyyttä sen voi luvata tuovan, en tiedä. Kehoa ajatellen se ottaa kaikkialle, mutta ennen kaikkea se ottaa mielialaan ja elämään.

Sellaista päivää, jolloin ei voisi nostaa itseään iloiseksi, ei ole vielä tullut vastaan. Ja yleensä iloinen ihminen näyttää hyvältä. Luulen, että juuri siinä on se pieni taika.

Ok, valehtelisin jos väittäisin etten ole myös ”nostanut ja itkenyt”, mutta niin olen itkenyt kyykkytangonkin alla. Totuus löytyy raudasta?

Tätä voisi painottaa:
kuva-34

Mainokset

3 Responses to “Pien’ ajatus harjoittelusta.”

  1. Vellu

    Itsekin löytänyt asiat uudestaan, tai siis vihdoinkin painonnostoharjoittelun myötä. Polvet ei todellakaan hajoa syväkyykystä vaan päinvastoin, parantaa jopa kihdin. Liikkuvuus (en venyttele edelleenkään) parantunut, löytynyt persekin, huomannut kuinka heikko sitä voi olla jne.

    Parasta, mitä mies voi tehdä housut jalassa (miksei ilmankin ja naisetkin). Nyt on myös kuulailu löytynyt ”uudestaan”.

    Vastaus
  2. Marko Suomi

    Mä tiedän yhden millä nostamista voi myydä: ryhti. Esim. tempaus ”ottaa” just mukavasti kaikkiin niihin paikkoihin, joiden tuntumasta hyvä asento koostuu. Hyvin temmanut ihminen osaa olla rennon ryhdikäs, ja se jos mikä on megahåt sillä kroppa kuin kroppa näyttää paremmalta hyvässä ryhdissä (ja myös terveellistä koska ilma kulkee keuhkoihin paremmin jne).

    Liikkuminen yleensä perustuu tuollaiseen kokonaisvaltaiseen kehon hahmottamiseen, mitä hyvä nostaminen tukee.

    Eli, jos haluat olla enemmän kuin osiesi summa, NOSTA hyvä ihminen!

    Vastaus
  3. Anna

    Mun punttiharjoittelussa on liikkeiden osalta aina korostunut tunne; mitä vähemmän, sitä paremmin. Tällä nyt tarkoitan liikkeiden määrää. Ehkä siksi juuri 1- jakoinen treeni on aina ollut mulle se sopivin, sillä isoja perusliikkeitä (kyykkyä, penkkiä, pystäriä) tehdessä on aina ollut tunne, että nyt treenaa. Vaikka painoja ei aina ole hirveesti tankoon saanut laittaa. Ensimmäistä kertaa ikinä olen nyt alkanut tehdä myös mavea ja tunnen itseni vahvaksi, vaikka painoja ei vielä paljon olekaan.

    Syksyllä menen aikuisten punttikouluun. Jotta oppisin myös tempaamaan ja rivettämään. Lihasten koolla ei mulle ole niin väliä, haluan olla vain vahva.

    -Anna-

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS